Sairastuminen toi hevosalan yrittäjälle myös kilpaurheilijan ammatin

Unelma-ammatissaan työskennelleen Jonna Aaltosen arki ja elämä myllertyi nelisen vuotta sitten. Koronapandemian aikaan annettu toinen koronarokote aiheutti hänelle kroonisen, pysyvän ja keskushermostoa vaurioittavan neurologisen sairauden, akuutin transversaalimyeliitin (neuroliitto.fi). Se muistuttaa oireistoltaan paljon esimerkiksi MS-tautia.

Tuolloin, vuonna 2021, Aaltosella oli edessään vaikeita pohdintoja ja päätöksiä. Kykenisikö hän jatkamaan hevosalalla mukaan lukien ratsastaminen ja valmentaminen? Voisiko hän yhä ratsastaa, jota hän oli harrastanut pienestä lapsesta alkaen? Ja jos kykenisi, niin millaisia rajoitteita, varauksia ja räätälöintejä työn ja harrastuksen jatkaminen merkitsisi?

Nelisen vuotta myöhemmin, Aaltonen on saanut monia vastauksia kysymyksiinsä. Hän jatkoi edelleen samassa työssä, jossa hän vastasi hevostallin johtamisesta ja ratsastajien valmentamisesta, mutta ratsastusta oli vähennettävä. 

Sairastumisella oli myös yllättävä, hieman paradoksaalinen seuraus. Ratsastamisesta, joka oli ollut siihen asti harrastus työn ohella, tuli hänelle huippu-urheilua ja samalla toinen työ. 

Aaltonen kilpailee parakouluratsastuksessa korkeimmalla mahdollisella tasolla. Pariisin Versaillen linnan puistossa vuonna 2024 pidetyissä paralympialaisissa hän oli paras suomalainen sijoituksella 11. 

– Nykyisin kilpaurheilu on myös työni, joten sairaus toi mukanaan kaksoisuran. Sekin muutos on vaatinut vähän ajatus- ja asennetyötä. Kun lähden esimerkiksi kilpailumatkalle, se ei ole enää minulle harrastusmatka vaan työmatka.

Työpäivää piti lyhentää

Aaltonen on lannistumaton ja valoisa toiminnan persoona. Yrittäjänä hän on tottunut tekemään pitkiä päiviä ja vaatimaan itseltään paljon. Sairaus on pakottanut säätämään ja räätälöimään sekä aiempia ajatuksia että arjen tekemisiä.

– Sairastumisen myötä piti tehdä aika isoja muutoksia elämään. Tein siihen asti pitkiä työpäiviä, lähdin töihin aamulla ja palaisin kotiin illalla. Sairauden mukana muutimme esimerkiksi työpaikan läheisyyteen Erkylän kartanon alueelle Hausjärvellä, hän kuvaa elämänmuutoksiaan.

Työpaikan ja kodin läheisyys mahdollistaa Aaltoselle aiempaa paremmin joustavan sekä myös lyhyemmän työpäivän. Nykyisin Aaltonen tekee pääsääntöisesti noin kuuden tunnin työpäiviä, kun ennen sairastumista niiden pituus oli kymmenisen tuntia.

– Nyt minulla on vain noin kilometrin mittainen työmatka, joten pystyn paremmin katkaisemaan ja lyhentämään työpäivää tarvittaessa.

Sairauden keskeisiä oireita ovat uupumus ja kovat hermokivut. Myös fyysinen palautuminen ratsastamisen jälkeen on hankalampaa kuin ennen sairastumista. Aaltonen sanoo, että sairaus oireineen on saanut hänet säätämään myös työpäivän rakennetta sen pituuden lisäksi.

– Aamuisin teen hallinnollisia töitä koneella ja sitten lähden aamupäivällä tallille ratsastamaan sekä valmentamaan ja hoitamaan esihenkilön tehtäviä. Keskipäivällä menen kotiin syömään, kun lapsi tulee koulusta kotiin. Sen jälkeen lepään ja illalla pidän vielä valmennuksia, Aaltonen kuvaa tyypillistä työpäiväänsä.

Keskeinen osa työtä on tallin asiakkaiden eli ratsastajien valmentaminen. Aaltonen valmentaa sekä kilparatsastajia että eri tasoisia harrastajia.

– Ennen sairastumista kävin pitämässä valmennuskursseja ja kiertelin pitkin Uuttamaata, mutta sen jouduin sairastamisen mukana jättämään pois.

Ulkopuoliset eivät aina ymmärrä sitä, että Aaltosen työkyky on oikeasti rajoittunut.

– Tutut ja lähimmät kuitenkin näkevät ja ymmärtävät. Aina välillä he sanovatkin, että sun täytyisi varmaan levätä vähän enemmän. Enää en mene 24/7-periaatteella niin kuin tämän alan yrittäjillä on yleensä tapana.

Voimien riittävyyttä on puntaroiva

Intohimoisen ja kokeneen ratsastajan minäkuvalle muutosten ja rajoitteiden hyväksyminen on ollut isoimpia tekijöitä henkisesti. Hyväksyminen on tullut asteittain vuosien myötä.

– Alkuvaiheessa sairauden mukanaan tuomien muutosten hyväksyminen oli erityisen iso asia. Kehoni oli ratsastaessa aivan lötkö, enkä siksi pystynyt esimerkiksi katsomaan omaa ratsastamistani videolta. Se tuntui ihan kauhealta katseltavalta. 

– Olen oppinut pikku hiljaa käyttämään kehoani uudella tavalla. Mutta kun ongelma on keskushermostossa, niin päivät ovat toki kovin erilaisia. Tänään toimii oikea jalka ja huomenna se taas ei toimi. Välillä puolestaan lihakset kramppaavat. Toisinaan, kun tulen kilpailusuorituksen jälkeen radalta, joudun heti istumaan, koska jalat eivät enää kanna.

Aaltonen sanoo soveltavansa lusikkateoriaa arkeen ja työhön, jotta jaksaa. 

– Olen oikeasti joutunut miettimään mihin kaikkeen voimani riittävät. On mietittävä, kuinka monta lusikkaa on käytettävissä per päivä ja suunniteltava tarkkaan, miten ne lusikat päivän mittaan käyttää.

”Oma sihteeri olisi ihan kiva” 

Hallinnolliset, joskin välttämättömät työt ovat Aaltoselle vähemmän innoittavia. Esimerkiksi kirjanpidon hän ostaa ulkoa. 

– Mieluiten olisin vain tallilla. Koen byrokratian hoitamisen hankalaksi ja raskaaksi. Se vaatii itseltä erilaista jaksamista. 

– Ylipäätään kaikkien juoksevien asioiden hoidossa olisi oma sihteeri ihan kiva, Aaltonen naurahtaa.

Sairauden vaikeassa, isoja elämänmuutoksia sisältäneessä alkuvaiheessa hän teki 60-prosenttista työpäivää. 

– Onneksi pystyn jaksottamaan työpäiviäni onnistuneesti. Ei ole ollut tarvetta hakea esimerkiksi työkyvyttömyyseläkettä. Voin pitää sairauslomaa, sikäli jos sen itselleni suon.

Aaltonen kuvaa itseään ennen kaikkea hetkessä eläjäksi.

– Luotan siihen, että asiat järjestyvät ja menevät maaliin.