Tähtäin tässä ja nyt
Jaana ei suostu kulkemaan vammaiselle valmiiksi viitoitettua kapeaa polkua, joka johtaa luopumiseen. Hän etsii uusia reittejä ja sitä, mikä on mahdollista ja hyvää.
Jaana Feldt, 55 v., haluaa tehdä heti selväksi, että hänestä ei kirjoiteta nyyhkytarinaa. Sellaiseen ehkä olisi aineksia, mutta ei yhtään syytä.
– Sairauteni on yksi ominaisuuksistani, ei vika. Se on tuonut elämääni paljon hyvää!
Sairaus, johon Jaana viittaa, on mitokondriaalinen myopatia. Lihasten hapotusta, palautumisen heikkoutta, fatiikkia, silmäluomen roikkumista ja kaksoiskuvia, se aiheutti koko aikuisiän, mutta nimen se sai vasta vuonna 2018, kun diagnoosi hermoratatutkimuksessa ja lihasnäytteen jatkotutkimuksissa varmistui. Jaanan kokema helpotuksen tunne kiteytyi lääkärin sanoihin ”sinä et ole täällä turhaan”. Häntä oli vuosien ajan juoksutettu tutkimuksista toiseen ja joskus oireet laitettiin jopa äitiyden aiheuttaman väsymyksen piikkiin.
Identiteetin päivitys
Jaana on nykyään liikuntavammainen ja hänellä on toiminnallinen näkövamma. Hän käyttää ajolaitteellista pyörätuolia, mutta jalat kantavat lyhyiden kävelyiden verran. Sairaus pakotti heittämään pois tärkeitä asioita kuten aktiivisen liikunnan. Sillä oli kuitenkin mukanaan myös hyviä tuliaisia, ja niihin Jaana haluaa keskittyä.
– Identiteettini rakentuu asioista, joita voin tehdä, ei niistä, joihin en enää kykene.
Tarina, jota sairastuneille usein kerrotaan, koostuu luopumisesta. Apua ja tukea hakiessaan vammaisen on itsekin korostettava sitä, mikä on huonosti tai puuttuu. Maisema vääristyy ja varjot kasvavat. Pimeissä maisemissa vierellä tulisikin olla jonkun, joka näyttäisi: katso, tuolla edessä on jotain, jota kohti mennä.
Uudelle kurssille
Kuntoutuskurssilla toimintaterapeutti kysäisi Jaanalta, kiinnostaisiko tätä käyttää heille varattu aika ampumisen kokeilemiseen. Jaanaa kiinnosti.
– Hän kysyi, kuinka kestän pettymyksiä, koska varmaan ajatteli, ettei tuosta tule mitään, Jaana nauraa.
Jaana tunsi olonsa aseen takana heti kotoisaksi. Tähän hän pystyi, ja tässä voisi kehittyä. Kurssin loputtua hän hakeutui Kotkan Ampumaseuraan ja kysyi, onnistuuko heillä para-ammunta. Jaana toivotettiin tervetulleeksi, ja pian hän sai ansioituneen ampujan, Juha Hirven, valmentajakseen. Jaana harjoittelee ampumaradalla kolmesti viikossa. Hänellä on aina henkilökohtainen avustaja mukanaan, joka huoltaa ja lataa aseen. Kaikista ei apu-urheilijoiksi ole, ja Jaana on taitavista avustajistaan kiitollinen.
Täysosumia
– Elän elämää, jollaista en viisi vuotta sitten olisi osannut kuvitellakaan, Jaana iloitsee.
Pian ampumaharrastuksen aloitettuaan Jaana osallistui jo kilpailuihin. Hän menestyi, ja sai lisää intoa harjoittelulleen. Sinnikäs oman tiensä kulkija on saanut toteuttaa suuren unelmansa, ja kiinnittää kisa-asunsa hihaan Suomen lipun. Kansainvälinen paraluokitus saatiin EM-kilpailuissa, ja unelmissa siintävät vuoden 2028 Paralympialaiset.
Kaupankäyntiä resursseilla
Mitokondriosairaudessa keho ei tuota lihaksille energiaa. Jaanan on levättävä paljon, ja sen hän tekee hyvällä omallatunnolla.
– Saan maanantaiaamuna kääntää kylkeä, kun muut istuvat ruuhkabussissa!
Jaanalla on teoria resursseista, joiden kanssa jokainen ihminen omalla tavallaan käy kauppaa.
– Kyse on ajasta, rahasta ja energiasta. Niiden määrä vaihtelee ihmisestä ja tilanteesta toiseen, mutta kaikki tasapainoilevat niiden kanssa, sillä rajattomasti niitä ei ole kenelläkään.
Toinenkin teoria Jaanalla on. Sen mukaan jokainen keho tekee parhaansa.
– Ennen kisaa taputtelen lihakseni läpi ja kiitän niitä. Joka ilta käydessäni nukkumaan mietin kolme asiaa, jotka tuottivat minulle iloa sinä päivänä. Aina niitä on löytynyt.
