Positiivisten kerho

Mitä hyvää maailmassa tapahtuu? Jos Merenpisaran keskustelukerholta kysytään, niin vaikka mitä.

Keskustelukerhoon osallistuva Lea syöttää Taika-koiralle herkkuja.
Herkkuja ystävälle. Merenpisarassa asuva Lea ja Taika-koira ovat tuttuja monen kerhotapaamisen ajalta. Kuva: Sirpa Levonperä

Neuroliiton palvelutalo Merenpisarassa Helsingissä kokoontuu viikoittain ryhmä talon asukkaita keskustelemaan niin ajankohtaisista kysymyksistä kuin syvällisistä, koko ihmisyyttä käsittelevistä teemoista. Suhruisena marraskuun maanantaina paikalle on saapunut 10 henkilöä, yksi koira ja yksi robotti. Vaikka ulkona auringonpaisteesta on turha haaveilla, sisällä tunnelma on lämmin. 

Tänään otsikkona on ”Mitä hyvää maailmassa tapahtuu”. Uutisvirtaa seuraamalla vastaus näyttää selvältä: eipä juuri mitään. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sanoo keskusteluja alustava emeritusprofessori Juhani Wikström.

– Meidän tietomme maailmasta on huonompi kuin simpansseilla, hän aloittaa.

– Asiat ovat paremmin kuin koskaan ennen maailmanhistoriassa, mutta uutisoinnin täyttävät negatiiviset asiat. Kun meiltä kysytään ihmisten elinajanodotteesta, lapsikuolleisuudesta tai mahdollisuudesta koulunkäyntiin, me vastaamme kysymyksiin jatkuvasti väärin. Huonommin kuin simpanssit, jotka valitsevat vastauksensa arvalla, hän avaa väitettään. 

Wikström viittaa edesmenneen ruotsalaisen lääkärin ja tilastotieteilijän, Hans Roslingin kirjoihin ja luentoihin, joissa hän on osoittanut, miten vähän me todellisuudessa tiedämme maailman tilasta ja miten vääristynyt maailmankuvamme on. Keskustelukerhon vakiokasvo ja epävirallinen it-tuki Mika Rytky käynnistää Youtube-videon Roslingin esityksestä. Se katsotaan keskustelun pohjaksi.

Videon jälkeen mielipiteiden vaihto käy vilkkaana. Media saa kritiikkiä uutisointinsa yksipuolisuudesta. Yksittäiset kriisit ja katastrofit peittävät alleen pitkän aikavälin muutoksen, joka on myönteinen. Puheenvuoroissa korostetaankin oikean tiedon saamisen tärkeyttä. 

Mika Rytky ja palvelurobotti Misty tietokoneen ääressä.
Mika Rytky hyödyntää Misty-palvelurobottiaan keskustelukerhon elävöittämisessä. Kuva: Sirpa Levonperä

Välillä ääneen pääsee robottivieras Misty. Tekoälysovellus ChatGPT:tä hyödyntävä robotti valaisee ryhmää muun muassa siitä, mitä sanonta ”anna hyvän kiertää” tarkoittaa. 

Keskustelun aiheet ovat suuria ja tunteita herättäviä. Keskusteluilmapiiri on silti turvallinen ja sopuisa. Tapaamisesta jää päällimmäiseksi hyvä ja luottavainen olo: asiat ovat sittenkin ihan hyvin. 

Lempeää läsnäoloa huokuu myös Wikströmin Taika-koira. Sillä on tärkeä rooli kerhon kellokallena. Kun tunti on täynnä, Taika nousee paikaltaan ja näyttää, että nyt on aika siirtyä pullakahville. Se tietää saavansa kymmenyksen jokaisen pullasta. Kymmenys kymmenestä pullasta on yksi kokonainen pulla. Taika on onnenkoira. 

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos Tutustu tapahtumakalenteriin tästä!

Mainos päättyy

Tule mukaan Neuroyhteisöön

Neuroliiton 25 jäsenyhdistyksessä on noin 10 000 jäsentä. Yhdistykset mahdollistavat vertaistuen sairastuneille ja heidän läheisilleen ja tuovat yhdistystoiminnan lähelle. Jäseneksi voivat liittyä sairastuneet, läheiset tai muutoin toimintaa kannattavat ihmiset ja yhteisöt.

Liity jäseneksi