Mielen kuorma on osa neurologista sairautta

Neurologiset sairaudet ja vammat lisäävät tunnetusti mielenterveysongelmien riskiä. Erityisen yleistä on masennus, ja se vaikuttaa merkittävästi sairauden kuormittavuuteen ja elämänlaatuun. Esimerkiksi aivoinfarktin sairastaneista noin joka kolmas sairastuu masennukseen. Esiintyvyys on samaa luokkaa jopa kymmenen vuoden ajan infarktin jälkeen. Myös MS-tautia sairastavilla masennuksen riski on kohonnut ei-sairastaviin nähden. Muistisairauksissa tai Parkinsonin taudissa masennus on yleisin mielialahäiriö.

Mielenterveyden ongelmat voivat joissain sairauksissa olla myös ensimmäinen oire. Näin on esimerkiksi Alzheimerin taudissa tai Huntingtonin taudissa, jossa psyykkisiä ongelmia voi ilmetä jo vuosia ennen muita oireita.

Miksi näin on? 

– Taustalla voi olla suoraan aivoihin liittyvä biologinen muutos, mutta yhtä lailla muuttunut elämäntilanne ja siihen sopeutuminen voivat kuormittaa, selittää neuropsykologi Alar Kaskikallio Maskun neurologisesta kuntoutuskeskuksesta. 

– Psyykkinen oireilu on yleensä sekoitus näitä molempia. 

Kaskikallio kohtaa asiakastyössään tyypillisimmin mielialan muutoksia ja ahdistusoireilua, jotka ovat seurausta joko diagnoosin saamisesta tai sairauden etenemisestä ja niiden synnyttämästä epävarmuudesta. 

Muutos aivoissa heijastuu mielialaan ja persoonaan

Jos puhutaan biologisesta muutoksesta, joka on syntynyt esimerkiksi aivovaurion, infarktin tai hermorappeumasairauden seurauksena, on vaurion kohdalla merkitystä. Kaskikallion mukaan etenkin hankittujen vammojen kohdalla voidaan nähdä muutoksia vammautuneen persoonallisuudessa. 

Vauriotahan ei saada korjattua, joten onko ihminen tuomittu masennukseen loppuelämäkseen?

– Jos vaurio kohdistuu otsalohkon alueelle, voi tulla muutoksia impulssikontrolliin, tunteiden säätelyyn tai sosiaaliseen käyttäytymiseen. Esimerkiksi aiemmin rauhallisesta ihmisestä tuleekin helposti kiihtyvä tai itkuherkkä, hän kuvailee.

Onko fyysisen vaurion aiheuttamasta mielenterveyden ongelmasta sitten mahdollista toipua? Vauriotahan ei saada korjattua, joten onko ihminen tuomittu masennukseen loppuelämäkseen?

Kaskikallion mukaan ei ole ja toipua voi, tietenkin. Paljon riippuu vaurion aiheuttajasta. Onko se hankittu vai etenevä ja kuinka suuresta vauriosta on kyse – kaikki tämä vaikuttaa aivojen kykyyn toipua. Samoin se, millaista tukea sairastavalle on tarjolla. 

Toisella puolella on se, miten paljon neurologinen sairaus vaikuttaa henkilön toimintakykyyn.

– Mitä enemmän sairaudella on vaikutusta arkitoimintoihin, tärkeisiin elämänalueisiin, työhön, harrastuksiin ja ihmissuhteisiin, sitä enemmän ihmiseen kohdistuu ikään kuin sopeutumispainetta. Sillä, millaisen sopeutumiskriisin ihminen kohtaa, on suuri vaikutus. 

Etenevien neurologisten sairauksien kohdalla useimmat myös kohtaavat sopeutumiskriisin moneen kertaan. 

Miksi toinen kestää enemmän kuin toinen?

Monella neurologista sairautta sairastavalla mielenterveyden ongelmat menevät ohi ajan myötä, mutta Kaskikallion mukaan vaihtelua on paljon. Sillä, miten ihminen reagoi vaikeaan elämäntilanteeseen, on suuri merkitys. Puhutaan resilienssistä, eli psyykkisestä joustavuudesta ja palautumiskyvystä. Resilientti ihminen selviytyy vastoinkäymisistä, stressistä ja muutoksista helpommin. Hän kykenee sopeutumaan vaikeisiin tilanteisiin ja oppimaan niistä. 

Psyykkisesti joustava ihminen selviytyy vastoinkäymisistä, stressistä ja muutoksista helpommin.

Resilienssiin vaikuttavat sekä perimä että elämänkokemukset.

– Kokemushistoria ja persoonallisuustekijät vaikuttavat paljon. Esimerkiksi optimismi ja toiveikkuus liittyvät tutkimusten mukaan parempaan psyykkiseen selviytymiseen, Kaskikallio avaa.

Resilienssin rakentumisessa erityisen merkityksellisiä ovat varhaiset kokemukset siltä ajalta, jolloin kasvamme ja aivomme kehittyvät. Turvallinen lapsuus ja ihmissuhteet antavat voimavaroja myöhempien vastoinkäymisten käsittelyyn. Vaikea kasvuympäristö puolestaan voi lisätä myöhempien ongelmien riskiä. Tunnesäätelytaidot, jotka ovat yhteydessä psyykkiseen oireiluun, rakennetaan lapsuudessa. Mitä vähemmän niiden kehittymiselle saa tukea, sitä haastavampaa niitä on myöhemmin paikata. 

Lopulta jokainen kehittää omat tapansa kohdata ja käsitellä asioita, mutta heikommista lähtökohdista tuleva ei välttämättä löydä rakentavia keinoja. 

– Silti haastavastakin taustasta ponnistava ihminen voi pärjätä hyvin, jos elämässä on ollut myös suojaavia tekijöitä. Esimerkiksi ainakin yksi aikuinen, joka tukee, tai harrastus, joka kannattelee ja antaa onnistumisen kokemuksia. 

Suurin kuorma syntyy usein epävarmuudesta

Neurologisen sairauden diagnoosi herättää monenlaisia kysymyksiä ja pelkoja. Moni Kaskikallion työhuoneen kynnyksen yli astuva pohtii sairauden etenemistä tai työkyvyn säilymistä.

– Työ on usein se elämänalue, jossa muutokset näkyvät ensimmäisenä. Jos esimerkiksi keskittyminen tai muisti hieman heikkenee, se voi näkyä työssä, vaikka muuhun arkeen muutos ei vaikuttaisi vielä mitenkään.

Lisäksi monet miettivät, miten ympäristö suhtautuu sairauteen. Kaikki eivät kerro diagnoosistaan työpaikalla tai edes lähipiirille.

– Jotkut pelkäävät, että sairaus vaikuttaa esimerkiksi työllistymiseen tai työpaikan säilymiseen.

Oma ryhmänsä ovat ne, joilla ei ole selkeää diagnoosia. Kaskikallio ottaa esimerkiksi ataksiasairaudet, joiden geneettisiä alatyyppejä on yli sata ja tarkan diagnoosin määrittäminen vaikeaa. Epävarmuus voi aiheuttaa voimakasta ahdistusta: eteneekö sairauteni ja jos, niin miten?

Psykologinen joustavuus auttaa toipumisessa

Psyykkisten oireiden hoidossa tehokkain lähestymistapa on usein yhdistelmä lääkitystä ja terapiaa tai psykososiaalista tukea.

Lääkityksellä ei yleensä voida poistaa ongelmia, mutta sillä voidaan tukea toimintakykyä.

– Lääkityksellä ei yleensä voida poistaa ongelmia, mutta sillä voidaan tukea toimintakykyä. Tällöin ihminen jaksaa käsitellä tilannettaan ja ratkoa ongelmiaan, Kaskikallio sanoo.

– Jos masennuksen taustalla on voimakas orgaaninen pohja, fyysinen vaurio, ei pelkkä terapia kokemukseni mukaan yleensä riitä helpottamaan oireita. Tästäkin on toki eri koulukuntia. 

Aivomme myös toimivat niin, että alavireisenä näemme herkemmin uhkia ympärillämme, mikä vinouttaa kokemusta omasta tilanteestamme. Ulkopuolinen näkökulma, oli se sitten terapeutin tai hyvän ystävän, voi avartaa kuvaa ja avata kriisin solmimia umpisolmuja. 

Terapeuttisessa työskentelyssä keskeistä on psykologisen joustavuuden lisääminen. Ihmistä ohjataan huomaamaan elämässään olevia mahdollisuuksia, eikä pelkkiä rajoitteita. 

– Yritetään esimerkiksi tunnistaa mustavalkoisia ajattelutapoja. Jos jokin asia ei enää onnistu, se ei tarkoita, että mikään ei onnistu, Kaskikallio selittää.