Sopeutumista tukevilta kursseilta saatu tuki kantaa arjessa

Pitkäaikaissairauden eri vaiheissa sopeutumisen tarve muuttuu. MS-potilaiden kohdalla fyysisen toimintakyvyn muutosten lisäksi koetaan usein kognitiivisia haasteita, pitkäaikaista stressiä, mielialan vaihtelua sekä elämänlaadun ja psyykkisen joustokyvyn, eli resilienssin heikkenemistä. Näistä erityisesti pitkään jatkunut stressi voi laukaista sairauden pahenemisvaiheen. Psyykkisen joustavuuden vahvistamiseen tulee kiinnittää huomiota, sillä se voi vaikuttaa psyykkiseen terveyteen merkittävästi. (3) 

Vaikka etenevä sairaus aiheuttaa suruprosessin, voi se työstettynä johtaa uudenlaiseen elämän arvostamiseen ja lisätä luottamusta tulevaisuuteen. Usein iso kriisi muuttaa tai vahvistaa ihmisen arvomaailmaa, ja suhtautuminen toisiin tulee myötätuntoisemmaksi. Mikäli henkilö jää vaille sosiaalista tukea ja ymmärrystä, ei suruprosessikaan pääse etenemään. Tämä haastaa sopeutumista. (1, 4) 

Ryhmä antaa voimaa

Sopeutumista tukevilla kursseilla vertaisuus tapahtuu ammattilaisen ohjaamassa ryhmässä. Ryhmädynamiikka on keskeisin psykososiaalisen tuen kokemukseen vaikuttava tekijä. Vertaistuen kokeminen itseä vahvistavaksi ja auttavaksi perustuu monialaisiin ryhmäilmiöihin, joissa ryhmänohjaajan rooli ja ammattitaito korostuvat. 

Sisäisesti motivoitunut ryhmä on kiinnostunut ymmärtämään ja oppimaan uutta käsiteltävän aiheen ympärillä. Havainnot ja uusien oivallusten saaminen synnyttävät halun muutokseen ja kasvattavat vertaisryhmäläisen vastuuta omasta itsestään. Vertaistuen saamisen onkin todettu olevan keskeinen tekijä ihmisen voimaantumisessa. (2) 

Voimavarakurssit aktivoivat osallistujia

Voimavarakursseilta arkeen siirtyneet muutokset liittyivät kuuteen pääluokkaan: harrastustoimintaan osallistuminen, pysähtyminen ja luonnosta nauttiminen, liikkuminen osaksi arkea, itsensä arvostaminen, uudet ystävyyssuhteet ja konkreettiset muutokset arjessa. 

Eniten ilmaisuja kertyi harrastustoiminnasta. Kurssilaiset olivat aloittaneet tai päättäneet kokeilla uusia harrastuksia. Osalla harrastaminen tarkoitti aktivoitumista, ja oli ilmoittauduttu esimerkiksi kansalaisopiston kursseille. Tässä luokassa näkyi myös taide itseilmaisun välineenä.

”Minun on helpompi tarttua kynään. Kurssin aikana minulle konkretisoitui se, kuinka paljon saan mielelleni virkistystä ja arkeeni uutta ulottuvuutta, kun raivaa tilaa kirjoittamiselle. Kirjoittamisen hyvää tekevät vaikutukset kannattelevat minua arjessani ja mieleni askaroi uusien tekstien kirjoittamisen parissa.”

“Luonnossa pysähtymisen arvostus, Eli kurssilla opittu ns. päivän reissu pienillä eväillä on otettu käyttöön.”

Parikurssit vahvistavat vuorovaikutusta

Parikurssien keskeisimmiksi arkeen siirtyneiksi asioiksi muodostuivat vuorovaikutuksen lisääntyminen, toisen huomiointi, yhteisen ajan arvostus, luottamuksen vahvistuminen ja omat valinnat. Parien keskustelut lisääntyivät ja syventyivät. He kokivat puhuvansa enemmän oikeista asioista sekä saaneensa rohkeutta ja avoimuutta.

Lisäksi kurssin jälkeen parit puhuivat enemmän tunteista ja menneistä asioista, joiden jakaminen auttoi ymmärtämään toista paremmin sekä rakentamaan luottamusta. 

”Puhumme enemmän. Oikeista asioista.”

”Keskustelut sairauteen liittyvistä asioista ovat lisääntyneet.”

Rajojen tunnistamista ja itsemyötätuntoa

Perhekurssien muutokset liittyivät perhesuhteisiin sekä erityisesti lasten ymmärryksen lisääntymiseen sairaudesta. Kurssilla tavattiin muita perheitä, joten lapset ymmärsivät, että on muitakin samankaltaisia perheitä. 

Näkymättömien oireiden kursseilla korostuivat toiminnanohjaukseen vaikuttaneet asennemuutokset, kuten parempi itsestä huolehtiminen, levon salliminen itselle ja puuhastelun lopettaminen ennen oireiden alkamista. 

Kaikkien kurssien välillä yhteistä olivat elämänasenteissa havaitut muutokset; omien rajojen tunnistaminen, itsemyötätunto ja parempi oiretiedostus.

Myönteisiä muutoksia – ja halu kertoa niistä

Sopeutumista tukevat kurssit ovat suhteellisen lyhyitä interventioita pitkäaikaissairauden kanssa eläville. Tuloksista selvisi kuitenkin, että osallistujat ovat tehneet oivalluksia ja muuttaneet arjen tapojaan. Moni mainitsi saaneensa uudenlaista rohkeutta, kun huomasi, ettei ole ajatustensa kanssa yksin. Lisäksi vastaajat kokivat saaneensa tukea ja kannustusta. 

Seurantakyselyjen tuloksista saattaa muodostua todellisuutta positiivisempi kuva, koska tyytyväiset osallistujat vastaavat muita todennäköisemmin. Vaikka kurssit kestävät vain muutaman vuorokauden, tuloksista nähdään niiden vaikuttavan osallistujiensa arkeen myönteisesti. Noin 60 % vastasi kyselyyn, ja tyytyväiset kurssilaiset halusivat kertoa kokemuksistaan vielä pitkänkin ajan jälkeen. 

Teksti on kooste TtM Sanna Rantasen opinnäytetyöstä Sopeutumista tukevien kurssien aikaansaamat arjen muutokset MS-tautia tai harvinaista neurologista sairautta sairastavilla. (Tampereen ammattikorkeakoulu, terveydenhoitaja AMK) Rantanen työskentelee Neuroliitossa kurssityön asiantuntijana. 

Lähteet:

1. Isaksson, A-K. & Ahlström, G. (2008). Managing chronic sorrow: experiences of patients with multiple sclerosis. The Journal of Neuroscience Nursing. Jun;40(3):180–91. Haettu 1.2.2025
   https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18578277
2. Kantola, S.  (2014). Vertaisryhmätyö sopeutumisvalmennuksessa. Teoksessa H. Streng (toim.) Sopeutumisvalmennus. Suomalaisen kuntoutuksen oivallus (s.227–249). Grano Oy.
3. Novak, A. M., & Lev-Ari, S. (2023). Resilience, Stress, Well-Being, and Sleep Quality in Multiple Sclerosis. Journal of Clinical Medicine, 12(2), 716. https://doi.org/10.3390/jcm12020716
4. Streng, H. (2014). Julistus sopeutumisvalmennuksen puolesta. Teoksessa H.Streng (toim.) Sopeutumisvalmennus. Suomalaisen kuntoutuksen oivallus (s.339–342). Grano Oy.