Järjestötyö elää ajassa, muttei kadota ydintään

Nyt on käsillä erityislaatuinen hetki: saman pöydän ääressä istuvat sekä lähtevä että saapuva järjestöpäällikkö. Neuroliiton järjestöpäällikkönä pitkään toiminut Eila Niemi jää kesän korvalla eläkkeelle ja vetovastuun ottaa tuttu nainen talon sisältä: harvinaissairauksiin erikoistuneena järjestöasiantuntijana jo pari vuosikymmentä työskennellyt Kirsi Asula. Ratkaisu tuntuu molemmista hyvältä.

– Helpottaa paljon, että organisaatio, työntekijät, yhdistykset ja asiakkaat ovat Kirsille jo valmiiksi tuttuja, Niemi sanoo.

Asula nyökkää. Myöskään harvinaistoiminta ei jää tyhjän päälle hänen seuraajansa rekrytoinnin aikana. Siirtymää voidaan tehdä rauhassa. 

Tuttuja kaikuja

Eila Niemen jättäessä rakkaan liiton taakseen, ilmassa on samoja kaikuja kuin hänen aloittaessaan syvän laman aikana 90-luvun alussa. 

– Kun oli taloudellisesti niukkaa, järjestöille asetettiin silloinkin paineita. Nyt olemme aika samanlaisessa tilanteessa. Tutut on jutut, hän sanoo. 

Myös toiminnan ydin on edelleen sama kuin 30 vuotta sitten. 

– Ihminen saa pitkäaikaissairauden diagnoosin, tarvitsee tietoa, etsii vertaistukea ja kaipaa mielekästä tekemistä. Ne tarpeet eivät ole kadonneet mihinkään, Niemi sanoo.

Asulan mukaan sama pätee myös järjestön perustehtävään.

– Kohtaaminen, tuki ja tiedon välittäminen ovat säilyneet. Se, mitä tehdään ihmisten kanssa ja ihmisiä varten, on edelleen työn ydin.

Sen sijaan työn rytmi on muuttunut. Molemmat kuvaavat, että sykli on nopeutunut. Enää ei ole samanlaisia rauhallisia jaksoja, jolloin keskeneräisiä töitä voisi koota kasaan. Työtä tehdään monessa aikatasossa yhtä aikaa: yksi asia on tulossa, toinen menossa ja kolmas jo tuotannossa jäsenille. Samalla palaute tulee heti – yhdistyksiltä, jäseniltä ja somesta.

Nopeutuminen näkyy myös siinä, miten tarkasti järjestöjen roolia nyt arvioidaan. Niemi ja Asula palaavat keskustelussa useaan otteeseen samaan kysymykseen: mikä on järjestön tehtävä, ja mikä taas kuuluu julkiselle sektorille?

– Nykyään joutuu koko ajan tarkemmin miettimään, mikä on se ydinjuttu, jota voimme tehdä, Asula sanoo.

Niemi muistuttaa, että järjestöjen toiminta on ollut pitkään tiukan tarkastelun alla. Jos jokin asia kuuluu julkisen sektorin vastuulle, sitä ei järjestöissä voida tehdä. Rajanveto ei ole aina ollut selkeä, mutta nyt sitä vartioidaan aiempaa tarkemmin.

– Esimerkiksi harvinaissairauksien kohdalla, kun tietoa on vähän, eivätkä hoitopolut ole vakiintuneita, saamme toiveita, että voisimme kouluttaa ammattilaisia aiheesta. Se ei kuitenkaan ole järjestöjen tehtävä, emmekä voi saada sellaiseen työhön rahoitusta, Asula selittää.

”Pystymme osoittamaan työmme tulokset”

Keskustelua käydään hallituksen kehysriihen alla. Leikkauslistalla ovat jälleen sote-järjestöt, joiden toiminnasta on jo päätetty leikata yli kolmannes tämän vaalikauden aikana. Tälle vuodelle leikkauksia osuu 30 miljoonan edestä. 

Niemi kuvailee sote-järjestöjen rahoitusta kiikkeräksi.

– Nyt taas jännitetään, miten käy. 

Poliittinen ilmapiiri on kireä, ja järjestöihin kohdistuva puhe on paikoin torjuvaa. Se huolettaa, mutta ei lannista.

– Olen luottavainen. Me pystymme osoittamaan tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden, Niemi sanoo.

Asula huomauttaa, ettei rahoitusta ole tähänkään asti jaettu kevyin perustein. Hänen mukaansa järjestöjen työ nähdään tärkeänä erityisesti siellä, missä yhteistyötä tehdään käytännössä: terveydenhuollossa, sosiaalialalla ja hyvinvointialueilla.

– Julkisella puolella arvostus järjestöjen työtä kohtaan on suurta. Yleisin palaute on, että teette todella tärkeää työtä, Asula kiteyttää.

Saatu kiitos ei ole pelkkää sanahelinää. Hyvinvointialueet ovat ottaneet kehysriihen alla näkyvästi kantaa sote-järjestöjen rahoituksen puolesta. Vetoomuksessa alleviivataan sitä, miten järjestöjen ja hyvinvointialueiden välinen kumppanuus on keskeinen osa ennaltaehkäisevää ja vaikuttavaa työtä ja vähentää raskaampien palvelujen tarvetta.

Neuroliitossa nähdään, että järjestö voi tuoda esiin potilaiden kokemuksia, tunnistaa palvelupolkujen aukkoja ja olla mukana kehittämässä ratkaisuja.

– Lisäksi meillä on esimerkiksi sote-palveluneuvonta, joka paikkaa julkisen sektorin vajetta: ihmiset eivät löydä palveluita eivätkä ehkä saa aikoja ammattilaisille, Niemi kuvaa.

Rohkeasti eteenpäin

Katse kääntyy lopuksi tulevaan. Kirsi Asula ei lupaa suurta suunnanmuutosta eikä yhtä yksittäistä kärkihanketta. Tilanne on hänen mielestään sikäli hyvä, ettei mikään vaadi välitöntä korjausliikettä. Sen sijaan hän puhuu yhdessä tekemisestä ja ajassa mukana pysymisestä.

Niemen evästys seuraajalle on selkeä: vanhaa ei pidä kunnioittaa niin paljon, että se estää uudistumisen.

– Rohkeasti eteenpäin omalla tyylillä. Ei tarvitse tehdä samalla tavalla kuin ennen, hän sanoo.

Mitä sitten pitäisi erityisesti kehittää? Molemmat puhuvat ketteryydestä, pienistä kokeiluista ja jäsenistön kuuntelemisesta. Nuorten tavoittaminen on yksi ikuinen kysymys, mutta rinnalle nousee toinenkin näkökulma: ihmiset elävät yhä pidempään ja siten myös jäsenistö pitkäikäistyy. Tulevaisuudessa yhä tärkeämpi kysymys voi olla se, miten järjestö vastaa 70 vuotta täyttäneiden jäsentensä tarpeisiin.

Yhdessä asiassa Niemi on varma. Suunta löytyy edelleen samasta paikasta kuin ennenkin: ihmisistä itsestään.

– Asiakkaat ovat opettaneet ja opettavat edelleen parhaiten, mihin pitää mennä.