Luonto pitää tolpillaan

Kimmo Mäkirannan ensimmäiset MS-oireet ilmenivät kahdeksan vuotta sitten. Sen jälkeen pahenemisvaiheet ovat kolmasti lyöneet eteen rollaattorin ja kertaalleen istuttaneet miehen hetkeksi pyörätuoliin. Haltille hän nousi silti omin jaloin.

Kimmo Mäkiranta

Mäkirannalla on ollut selkeä rutiini jo kolme, neljä vuotta: joka päivä aamukahvin jälkeen hän lähtee koirien ja kameran kanssa lenkille, tavoitteenaan kävellä vähintään kuusi kilometriä. Usein matkaa kertyy enemmänkin. Hän pyrkii mahdollisimman paljon pois asvaltilta ja viettämään aikaa metsäpoluilla, sillä luonnossa liikkuminen merkitsee miehelle fyysistä ja henkistä kuntoutusta. Viime vuonna kävelyä kertyi noin 3 000 kilometriä.

– Metsässä keskityn luontoon, sen ääniin ja eläimiin ja unohdan oman huonon olon tai kivun. Aina hän ei ole päivänvalolla ulkoillut.

Aina hän ei ole päivänvalolla ulkoillut.

– Sairauden alussa häpesin niin paljon huonoa kävelyäni, että lähdin aina vasta hämärän tai pimeän aikaan liikkeelle, ettei kukaan näkisi, Kimmo kertoo.

Yhtenä tällaisena pimeänä iltayönä, kolmisen kuukautta sen jälkeen, kun MS-tauti oli ensi kerran vienyt jalat alta kotipihassa, tapahtui kuitenkin jotain, joka antoi kuntoutumiseen uutta virtaa.

– Kuulin pimeästä metsästä huuhkajan huhuilua. Minua on aina lapsena varoitettu, että huuhkajat ovat vaarallisia, niitä pitää varoa.

Ajattelin, että tässä elämäni tilanteessa minä saan päättää ihan itse mitä teen ja päätin, että kuvaan sen pöllön. Siitä syttyi kipinä lähteä luontoon. Oli tavoite ja tarkoitus. Kesti yli vuoden, ennen kuin Kimmo sai huuhkajan kameraansa tallennettua, mutta sen jälkeen hän on nähnyt linnun yli sata kertaa ja kuvannut muitakin lintuja ja metsän eläimiä monipuolisesti eri reviireillä. Huuhkajasta tuli Kimmon onnen lintu.

Metsässä keskityn luontoon, sen ääniin ja eläimiin ja unohdan oman huonon olon tai kivun.

Romahdusten jälkeen Kimmo on aina pakottanut itsensä liikkeelle, ulos kamera kaulassa.

– Viimeisimmän pahenemisvaiheen aikana, vuoden 2017 alussa käveleminen oli todella vaivalloista ja raskasta. Lääkäri totesi, että jalkojeni toiminta ei todennäköisesti palaa enää ennalleen. Olen kuitenkin lähtenyt liikkeelle väkisinkin itseni pakottaen. Välillä lenkkejä on tehty kylkiluut murtuneena kävelysauvojen kanssa, hän kertoo. Pahenemisvaiheita on hoidettu kortisonipulssein. Lisäksi hänellä on MS-taudin estolääkitys ja toimiva kipulääkitys.

Ennen Haltin valloitusta Kimmo treenasi paljon painojen kanssa. Harjoitusrinkka painoi 32 kiloa.

– Minä ja hierojani olemme vakuuttuneita, että kun lihakseni joutuivat pitkästä aikaa kunnolla kovalle rasitukselle, se helpotti myös spastisuutta. Tällä hetkellä minulla ei ole ongelmia kipujen tai kramppien kanssa. Kimmo muistelee erään neurologin todenneen hänelle, ettei tekemistä ei pidä koskaan lopettaa. Joka päivä syntyy uusia hermosoluja, jotka ottavat vaurioituneiden tehtäviä hoitaakseen.

Lue myös: Haaveiden Haltista tuli totta

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos Jäsenetuihin

Mainos päättyy

Tule mukaan Neuroyhteisöön

Neuroliiton 25 jäsenyhdistyksessä on noin 10 000 jäsentä. Yhdistykset mahdollistavat vertaistuen sairastuneille ja heidän läheisilleen ja tuovat yhdistystoiminnan lähelle. Jäseneksi voivat liittyä sairastuneet, läheiset tai muutoin toimintaa kannattavat ihmiset ja yhteisöt.

Liity jäseneksi