Kela-taksia saa jatkossa ajaa vain koulutettu kuljettaja

Ensi vuoden alusta Kela edellyttää taksien kuljettajilta koulutusta erityisryhmien kohtaamiseen. Kela on taksipalveluja kilpailuttaessaan edellyttänyt, että sopimuskumppanien kuljettajat suorittavat jatkossa...

Taksiautoja taksitolpalla Helsingissä
Kuva: Shutterstock

Ensi vuoden alusta Kela edellyttää taksien kuljettajilta koulutusta erityisryhmien kohtaamiseen. Kela on taksipalveluja kilpailuttaessaan edellyttänyt, että sopimuskumppanien kuljettajat suorittavat jatkossa erityisryhmien kuljettajakoulutuksen.

Kelan korvaamia taksimatkoja ajaa arviolta 8 000 kuljettajaa. 1.1.2024 alkaen Kelan korvaamia taksimatkoja välitetään vain koulutuksen suorittaneille kuljettajille. Koulutuksen tavoitteena on lisätä kuljettajien ymmärrystä erityistä apua tarvitsevien asiakasryhmien palvelusta.

– Suuri osa Kela-taksin asiakkaista on ikääntyneitä ja lapsia sekä henkilöitä, joiden liikunta- tai toimintakyky on rajoittunut. Kuljettajien on tärkeää tietää, miten erilaisia asiakkaita kohdataan, millaisia palvelutarpeita heillä voi olla ja miten heitä voi avustaa turvallisesti. Kela edellyttää, että kaikkien asiakkaiden matkat sujuvat luotettavasti. Kuljettajien koulutuksella voidaan vaikuttaa siihen, että jokainen asiakas kokee taksimatkansa turvalliseksi ja hänen kokemuksensa palvelusta on myönteinen, suunnittelija Otto Talvitie Kelasta sanoo.

Aiheesta enemmän Kelan sivuilta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos

Mainos päättyy

Tule mukaan Neuroyhteisöön

Neuroliiton 25 jäsenyhdistyksessä on noin 10 000 jäsentä. Yhdistykset mahdollistavat vertaistuen sairastuneille ja heidän läheisilleen ja tuovat yhdistystoiminnan lähelle. Jäseneksi voivat liittyä sairastuneet, läheiset tai muutoin toimintaa kannattavat ihmiset ja yhteisöt.

Liity jäseneksi