Hoitajasta potilaaksi

Katja Turpeinen toi perinteisten jääkaappimagneettien lisäksi Rodoksen reissulta ikäviä tuliaisia keväällä 2017.

Viimeisen lomapäivän Katja hikotteli, illan oksenteli. Kun oksentelu koti-Suomessa jatkui, hän hakeutui päivystykseen. Siellä hänelle annettiin kaliumia ja pahoinvointilääkettä ja lupa mennä kotiin toipumaan.

­– Kaikki, minä itsekin, ajattelivat minun saaneen ruokamyrkytyksen, Katja muistelee.

Pian alkoi kova, vasempaan jalkaan säteilevä hermokipu. Kun oikeasta jalasta katosivat voimat, hakeutui Katja taas päivystykseen. Hänen lannerankansa kuvattiin, eikä mitään selittävää löytynyt. Hän sai lähetteen neurologian polille, jossa otettiin koko rangan magneetti. Kuvauksen tulokset eivät ehtineet valmistua, kun tuntopuutos kiipesi kylkikaariin asti. Oli palattava sairaalaan.

– Hääpäivä menikin sitten päivystyksessä, hän hymähtää.

Selvisi, että selkäytimessä on tulehdusta. Katja joutui osastolle.

Ammattiminän identiteettikriisi

Fysioterapeuttina Katja oli kuntouttanut muita, nyt hän oli sairaalajakson jälkeen kuntoutuksessa entisten työkavereidensa potilaana. Eräs fysioterapeuteista totesikin Katjalle, että ”sie tarkkailet nyt itseäsi liikaa. Et ole töissä täällä, olet nyt potilas!”

Sie tarkkailet nyt itseäsi liikaa. Et ole töissä täällä, olet nyt potilas!

Osaansa kuntoutettavana oli vaikea sopeutua, ja Katja tunsi elävänsä painajaista. Allastreenit, kävely- ja tasapainoharjoitukset täyttivät päivät, mutta iltaisin ajatukset ehtivät täyttyä huolista.

Kipua ja tuskaa tuottavaa tietoa

Kymmenen päivää kestäneen laitoskuntoutuksen jälkeen Katja pääsi kotiin. Kramppaavat kipukohtaukset vaivasivat varsinkin öisin. Elämä tuntui pyörivän kivun ympärillä.

– Hermokipuihin ei auttanut mikään. Sain onneksi nopeasti lähetteen kipupolille, jossa tehtiin lääkeainetesti. Sen ansiosta löytyi helpotus, epilepsialääke, joka on käytössä yhä, Katja kertoo.

Kipu pitää Katjalle edelleen seuraa. Vasemmassa pakarassa jäytää kipu, joka säkenöi S1-alueelle. S1-tuntoalue ulottuu alaselästä takareiden ulkosyrjää pitkin aina jalkaterään asti. Ilman jatkuvaa lääkitystä spastisuus lisääntyy ja kävely ontuu.

Syksyn aikana diagnoosiksi varmistui Neuromyelitis optica (NMO, ent.Devicin tauti) Akvaporiini4-vasta-ainetestin oltua positiivinen.

Tietoa oli vaikeaa etsiä, ja myös ottaa vastaan. Ahdistavinta oli lukea, että hoitamattomana 30 % sairastuneista kuolee viidessä vuodessa.

Katja tekee edelleen unelmatyötään, mutta osa-aikaisesti. Fysioterapialla on oleellinen merkitys hänen toimintakyvylleen.

– Olisin ihan liikuntakyvytön ilman lääkettä ja fysioterapeutin kalvokäsittelyjä, Katja kuvaa nykytilaansa.

Osa-aikatyötä ja täyttä elämää

Katja on löytänyt sopivan rytmin osa-aikatyölleen. Hän ottaa fysioterapia-asiakkaita ohjauskäynneille aamupäivisin neljänä päivänä viikossa. Ihmisten auttaminen fysioterapian keinoin on hänelle edelleen tärkeää, ja osa-aikatyö takaa mahdollisuuden paitsi palautumiseen, myös pysähtymiseen.

Aiemmin touhukas nainen joutuu nykyään tauottamaan kaikki tekemisensä. Voimat ovat oikeastaan aina lainassa huomiselta. Fatiikki, eli voimakas uupumus kaataa välillä petiin pienenkin puuhailun jälkeen naisen, joka ennen jaksoi siivota koko päivän ja tehdä vielä pihahommat siihen päälle. On pitänyt opetella paikallaan olemista.

– Huomaan, että keskustelemme puolison kanssa enemmän kuin ennen. Tv pysyy usein suljettuna, kun juttelemme koko illan.

Kun vaellusreissut eivät enää onnistu, taivaalla lipuvien pilvien matkassa pääsee pitkälle. Kävelyt lähimetsässä antavat nykyään samaa nautintoa kuin aiemmin pääsy Pallas-tunturin huipulle. Omalla pihalla kukkivat kauneimmat kukat ja vierellä on turvallinen puoliso. Kutsu tärkeimpään työvuoroon kuuluu takapihalta:

– Mummi, tule leikkimään!