Sitkeästi kiinni töissä
MS-tauti vei Heidi Heikkilän pyörätuoliin, mutta ei pois työelämästä. Sitten tilanne töissä muuttui, ja pitkälle työsuhteelle pantiin piste. Tilalle löytyi uusi työ.
Viime helmikuussa 52-vuotiaan Heidi Heikkilän 26 vuoden työura saman työnantajan palveluksessa päättyi, ja Heidi siirtyi osatyökyvyttömyyseläkkeeltä täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle. Heidi olisi halunnut vielä jatkaa työssään, mutta tilanne kävi liian vaikeaksi.
– Työterveysneuvotteluissa sovittiin, että työaikani lyhenee kymmeneen tuntiin viikossa. Tein sitä jonkin aikaa, mutta koin, että se ei toiminut. Asiakaspalvelu on aina ollut se minun juttuni. Kun työaikaa oli kuitenkin niin vähän, kaikki aika saattoi mennä sähköpostien setvimiseen.
MS-tautia ja nivelreumaa sairastavan Heidin olisi lisäksi pitänyt käydä joka kolmas kuukausi työkykyarviossa. Se ei häntä innostanut, vaan sai tuntemaan, että hän olisi luupin alla.
– Toivoin, että työnantaja olisi vielä pohtinut lisää vaihtoehtoja, miten olisin voinut jatkaa töissä. Tuntuu, että työkulttuuri on nykyään mennyt tosi kovaksi. Se on tulos tai ulos.
Kassalla, infossa, pankissa
Ei Heidi silti katkera ole. Hän iloitsee siitä, että sai tehdä pitkän työuran Etelä-Karjalan Osuuskaupassa. Lappeenrannan Prismassa hän ehti työskennellä kassalla, infopisteellä ja S-pankissa.
– Tiedän, että moni MS-tautia sairastava joutuu jättämään työelämän hyvinkin nopeasti, kun työnantaja ilmoittaa, että töitä ei enää järjesty. Minä olen ollut siinä mielessä onnekas.
Heidi alkoi liikkua pyörätuolilla palattuaan töihin vanhempainvapaalta vuonna 2016. Samalla hän jäi osatyökyvyttömyyseläkkeelle.
– Tuolloin työskentelin infopisteellä ja olisi halunnut jatkaa siinä. Tiskillä olisi kuitenkin pitänyt liikkua paikasta toiseen, eikä tilaa ollut. Pystyin seisomaan tukea vasten, mutta sitä ei pidetty turvallisena ratkaisuna. Silloin siirryin töihin S-pankin puolelle.
Asiakkaat suhtautuivat pyörätuolissa istuvaan työntekijään neutraalisti.
– Tosin kerran eräs vanha rouva tokaisi, että oletkos sie rullatuolissa! Eräältä nuorelta naiselta sain kannustavaa palautetta, että miten siistiä, että olet pyörätuolissa ja teet töitä.
Aluksi Heidillä oli työtunteja viikossa 25, jossakin vaiheessa niitä vähennettiin 15:een. Usein Heidi teki kuitenkin pidempiä työpäiviä, sillä hän oli innokas tuuraamaan kollegojen sairauslomia.
– Itse olin saikulla tuskin koskaan.
”Näin huonoko olen!”
Sitten pankissa tapahtui taas esihenkilövaihdoksia. Heidi määrättiin neuropsykologisiin testeihin. Tuloksissa ei hänen mukaansa ollut isompia muutoksia edellisiin, 14 vuotta aiemmin tehtyihin testeihin.
Heidin esihenkilön pyynnöstä järjestettiin työterveysneuvottelu, jossa olivat lisäksi mukana henkilöstöpäällikkö ja työsuojeluvaltuutettu sekä työterveyslääkäri ja -hoitaja.
– Ensimmäisten palaverien jälkeen minulle tuli tunne, että näin huonoko minä olen – en pääse tavoitteisiin ja käytän liikaa aikaa asiakkaisiin. Työterveyslääkäri ja -hoitaja olivat kuitenkin ihania. He sanoivat, että kyllä me sinut työelämässä pidämme, kun olet noin energinenkin.
Heidi huomauttaa, että vaikka oma kehu haisee, hän sai paljon hyvää palautetta asiakkailta.
– Minun missioni oli, että asiakas lähtisi pois hyvillä mielin. Asiakkaiden auttaminen oli minusta palkitsevaa ja toi onnistumisen kokemuksia. Pidin myös aina mielessä, että saatan olla asiakkaan päivän ainut kontakti.
Asiakkaita hän jäikin eniten kaipaamaan työuran päättyessä. Lähtö sujui hyvissä merkeissä, sillä työnantaja järjesti Heidille läksiäiskahvituksen, ja tilaisuudessa toimitusjohtaja kehui häntä sitkeäksi.
Työ tuo merkitystä
Myöhemmin eräs entinen työkaveri lohdutti Heidiä, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa. Pian Heidi aloittikin uuden työn – huhtikuun lopulta asti hän on tehnyt tutkimushaastatteluja.
Työantajan toive oli, että Heidi voisi työskennellä kolmena päivän viikossa, mutta se oli hänelle liian raskasta. Päädyttiin siihen, että Heidi tekee töitä kahtena päivänä viikossa yhdeksästä yhteen.
Hän ei työskentele kotonaan vaan toimistolla, jossa hän tapaa myös työkavereita.
– Työ on itse asiassa aika kivaa. Tuleehan siinäkin asiakaskontakti, vaikkakin puhelimen välityksellä. Joku varoitteli, että asiakkaat voivat olla ilkeitä, mutta suurin osa on ollut mukavia. Olen sitä mieltä, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Vaikka Heidin kalenteri täyttyy fysioterapiasta, lymfahoidoista ja jumpista, työ tuo elämään tärkeän lisän. Se antaa sisältöä ja merkityksellisyyttä – ja pientä ylimääräistä tienestiäkin eläkkeen oheen.
Heidi toivoo, että vammaiset näkyisivät työelämässä enemmän.
– Tuntuu, että täällä pitää olla täydellinen. Ei saisi poiketa normista.
Asiantuntija: Hyvää tahtoa on, tietoa ei niinkään
Se ei liene kenellekään uusi asia, että vammaisten tai pitkäaikaissairaiden asemaa työelämässä pitäisi parantaa, sanoo Neuroliiton työelämäasiantuntija Marju Teinikivi. Hän lisää kuitenkin heti perään, että edistystä on onneksi tapahtunut.
– Tilanteet ovat hyvin yksilöllisiä. On työpaikkoja, joissa löydetään toimivat käytännöt, jotta vammainen voi jatkaa työn tekemistä, ja on työpaikkoja, joissa pienetkin muutokset tuntuvat vaikeilta.
Työkykyarvioon ohjaamisen moni voi kokea ahdistavana, Teinikivi sanoo.
Ajatus työkykyarvioiden takana on yleensä kuitenkin hyvä: työkykyä seuraamalla pyritään takaamaan turvallinen tapa tehdä töitä.
– Mutta on ymmärrettävää, että työntekijä voi kokea työkykynsä seuraamisen vähentävän luottamusta työpaikalla, jos sen tarkoitus jää epäselväksi.
On ymmärrettävää, että työntekijä voi kokea työkykynsä seuraamisen vähentävän luottamusta työpaikalla, jos sen tarkoitus jää epäselväksi.
Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa työnantajaa tekemään kohtuullisia mukautuksia vammaiselle työntekijälle. Teinikivi huomauttaa, että pienellä työpaikalla kohtuullisuuden rajat voivat tulla nopeasti vastaan. Suurilla työnantajilla on yleensä paremmat mahdollisuudet mukautuksiin.
– On työpaikkoja, joissa vammainen työntekijä kokee, että hänet savustetaan ulos. Minulla on kuitenkin tuntuma, että valtaosalla työnantajista on hyvä tahto pyrkiä ratkaisemaan asioita.
Vaikka tahtoa on, tietoa ei aina niinkään. Teinikiven mukaan monelle työnantajalle yhdenvertaisuuslaki on täysin vieras.
– Ei ymmärretä, että laki koskee myös niitä, joilla ei ole näkyvää vammaa. Moni työnantaja myös mieltää yhdenvertaisuuden niin, että ”kaikille sama”. Ei tiedetä, että työnantajalla on oikeus kohdistaa vammaiseen työntekijään myös positiivista erityiskohtelua, jotta hän voi jatkaa työssään.
Neuroliiton työelämäasiantuntijat ovat tukena erilaisissa työelämän muutostilanteissa. Palvelu on tarkoitettu MS-tautia, harvinaista neurologista sairautta, Parkinsonin tautia tai muuta liikehäiriösairautta sairastaville sekä aivovamman saaneille.
