Sairastavien luottomies

Kari Lähteenmäki tunnetaan Neuroliitossa perusteellisesti asioihin paneutuvana, monien luottamustoimien ihmisenä ja yhdistysaktiivina.

Kari Lähteenmäki
Kari Lähteenmäki on tehnyt vuosikymmenien työn vammaisvaikuttajana. Kuva: Suvi Elo.

Viisitoista vuotta MS-liiton liittovaltuuston puheenjohtajana toiminut Lähteenmäki haluaa luottamustöissään ennen muuta kuunnella ja vahvistaa sairastavien ja heidän omaistensa ääntä.

– Johtotähtenä minulla on aina ollut MS-tautia ja muita neurologisia sairauksia sairastavien vaikutusmahdollisuuksien lisääminen koko MS-liiton ja sittemmin Neuroliiton toiminnassa*.

– Minulle on ollut tärkeää se, että asiakkaat eli sairastavat ja heidän omaisensa pääsevät ääneen, heitä kuunnellaan tarkkaan ja he tulevat tarpeinee huomioon otetuiksi.

Viisaiden sanojen puhuja on Kari Lähteenmäki. Lähteenmäki, toimittaja ammatiltaan, on toiminut ja työskennellyt monena vuosikymmenenä useassa luottamustehtävässä ja toimessa MS-liitossa ja sen jäsenyhdistyksissä.

Lähteenmäen puheessa sairastavien ja omaisten tarpeen kuulemisesta on sekä pontta että uskottavuutta – muun muassa siksi, että hän sairastaa itse MS-tautia.

– Oma MS-tautini on hidasta etenevää tyyppiä. Kun tutustuin taudin hitaan etenemisen myötä yhä isompaan määrään potilastovereita näin moraaliseksi velvollisuudekseni toimia kanssasairaiden hyväksi kaikilla niillä toimittajan ammatissa hankkimillani kirjallisilla, suullisilla ja tiedonhankintaan liittyvillä keinoilla, jotka hallitsin.

– Moni MS-tautia sairastava oli sairautensa särkemänä ja vaurioittamana kykenemätön ajamaan asioitaan vain omin voimin.

Luetellaan Lähteenmäen tehtävistä muutamia keskeisiä: MS-liiton liittovaltuuston puheenjohtaja 15 vuoden ajan, liittovaltuuston jäsen kuusi vuotta, Avain-lehden toimitusneuvoston puheenjohtajuus, Tampereen kaupungin vammaisneuvoston varapuheenjohtaja ja Pirkanmaan MS-yhdistyksen hallituksen jäsen.

Kari Lähteenmäki oli käynnistämässä MS-liiton liittovaltuustoa, laatimassa sen sääntöjä ja toimi valtuustossa lähes 30 vuotta, puolet tuosta ajasta puheenjohtajana. Puheenjohtajavuodet olivat liiton toiminnassa voimakkaita kasvun vuosia, jolloin myös Maskun neurologinen kuntoutuskeskus aloitti toimintansa. Lähteenmäki oli myös Avain-lehden pitkäaikainen puheenjohtaja.

– Kuntoutuskeskus laajeni suunnilleen 3–5 vuoden välein. Se oli laajentumisen ja kehityksen kautta niin kuntoutustoiminnan kehittämisen, kuntoutuskeskuksen rakennusten ja toimintojen kuin etenkin sairastavien kuntoutuksen sisältöjen muotoutumisen kannalta.

Liittovaltuuston puheenjohtajuuteen kuului myös työskentely Maskun neurologisen kuntoutuskeskuksen johtokunnassa. Lähteenmäki muistelee monia liiton elimissä olleita työtovereita lämmöllä ja arvostaen. Yksi heistä on edesmennyt toimittaja Jane Tuovinen.

– Jane Tuovinen oli sellainen ”tähti-ihminen”, jonka tapa tukea ja työskennellä rinnalla liiton luottamustehtävissä oli esimerkillistä. Työskentelimme yhdessä liittovaltuustossa.

– Janen rauhallisuus ja myönteinen asioiden ratkaisumalli, jota hän noudatti kaikessa omassa toiminnassaan oli hyvä tasapainottaja minulle, joka olin toisinaan hyvin ärhäkkä ja asioita kärjistävä omalla pitkällä toimittajataustallani, Kari Lähteenmäki muistelee.

* Neuroliitto oli vuoteen 2015 asti MS-liitto.

Silminnäkijä-sarja on osa Neuroliiton 50-vuotisjuhlavuotta. Neuroliitto juhlii tiedon merkeissä, muun muassa erilaisten webinaarien, podcastien ja verkkosisältöjen parissa. Katso lisää: neuroliitto.fi/juhlavuosi

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos

Mainos päättyy

Tule mukaan Neuroyhteisöön

Neuroliiton 25 jäsenyhdistyksessä on noin 10 000 jäsentä. Yhdistykset mahdollistavat vertaistuen sairastuneille ja heidän läheisilleen ja tuovat yhdistystoiminnan lähelle. Jäseneksi voivat liittyä sairastuneet, läheiset tai muutoin toimintaa kannattavat ihmiset ja yhteisöt.

Liity jäseneksi