Jaettu päätöksenteko tuo sairastavan mukaan hoidon suunnitteluun
Jaettu päätöksenteko huomioi sairastavan arjen ja arvot. Se parantaa hoitotuloksia ja vähentää turhia hoitoja.
Sairastava on oman elämänsä paras asiantuntija. Hän tietää, miten oireet vaikuttavat jaksamiseen, työhön, ihmissuhteisiin ja arjen sujuvuuteen. Jaetussa päätöksenteossa tämä tieto ja kokemukset otetaan tosissaan ja osaksi hoidon suunnittelua.
– Potilas ei ole sairautensa asiantuntija – siihen tarvitaan ammattilainen. Mutta potilas on kiistatta oman elämänsä asiantuntija. Ammattilaisella ei ole mitään käsitystä siitä arjesta, jota ihminen elää sairautensa kanssa, tiivistää asiakas- ja potilasturvallisuuden professori, neurologi Hanna Kuusisto.
Hän on yksi potilaiden tuottaman tiedon käyttöä päätöksenteossa kehittävän PROSHADE-hankkeen tutkijoista. Suomen Akatemian rahoittama monivuotinen hanke julkaisi syksyllä koko väestölle suunnatun suosituksen, joka opastaa ihmisiä toimimaan terveydenhuollossa aktiivisesti oman tilanteensa asiantuntijana omien voimavarojensa mukaan. Sen taustalla on ajatus, että sairastavan osallistuessa omaa terveyttään koskevaan päätöksentekoon, saavutetaan parempia hoitotuloksia ja käytetään viisaasti terveydenhuollon yhteisiä, rajallisia, resursseja.
Hoitosuunnitelman täytyy olla potilaan elämässä mahdollinen.
Kyse ei ole vastuun siirtämisestä sairastavalle, vaan aidosta vuoropuhelusta. Sairastavalla on oikeus kysyä, kyseenalaistaa ja pohtia, mikä hoitovaihtoehto sopii juuri hänen elämäänsä. Ilman tätä tietoa hoitopäätökset voivat osua pahasti harhaan.
– Jos hoitopäätöksiä tehtäisiin ilman mitään tietoa potilaan elämästä, se osuisi oikeaan yhtä hyvin kuin kumiankka. Hoitosuunnitelman täytyy olla potilaan elämässä mahdollinen, Kuusisto havainnollistaa.
Potilaan näkövinkkelistä jaettu päätöksenteko tarkoittaa myös oikeutta ymmärrettävään tietoon. Sairastavan tulisi saada tietää, mitä hyötyä hoidosta keskimäärin on, millaisia haittoja siihen liittyy ja mitä tapahtuu, jos hoitoa ei aloiteta. Vasta tämän tiedon pohjalta hoitopäätöksiä voidaan punnita omien arvojen ja arjen kautta.
Tarpeettomista hoidoista kertyy Suomessa 200–500 miljoonan euron kulut vuosittain.
Kaikki hoidot eivät suinkaan ole potilaan kannalta hyödyllisiä. Tarpeeton hoito ei tuota terveyshyötyä, vaan voi aiheuttaa haittoja, lisätä kuormitusta ja viedä aikaa ja voimavaroja. Lisäksi se maksaa: PROSHADE-hankkeessa on laskettu, että niistä kertyy Suomessa 200–500 miljoonan euron kulut vuosittain.
Jokaiselle tuttu esimerkki vähähyötyisestä hoidosta on antibioottikuuri virusflunssaan. Kuurista ei ole mitään hyötyä, mutta sen sijaan antibiootit aiheuttavat vatsavaivoja ja sekoittavat suoliston oman bakteerikannan – ja turha lääkekuuri on myös turhaa rahanmenoa. Potilaan näkökulmasta olennaista ei olekaan se, onko hoito mahdollinen, vaan se, tuottaako se merkityksellistä hyötyä juuri hänelle.
Miten potilas itse voi vaikuttaa jaetun päätöksenteon onnistumiseen? Tuoreessa väestösuosituksessa (pdf) ohjeistetaan valmistautumaan lääkärin vastaanotolle ennakkoon: kirjoittamaan kysymykset ylös ja täyttämään esitiedot. Avoimuus on erityisen tärkeää: kun kuvaa rehellisesti arkeaan, tavoitteitaan ja huoliaan, ammattilainen saa kokonaiskuvan tilanteesta. Myös rahasta – hoidon kustannuksista – saa puhua ja kysyä, kuten hoidon hyödyistä ja haitoistakin. Tärkeintä on varmistaa, että on ymmärtänyt, mitä hoidosta on sovittu. Näin syntyy hoito, joka ei ole vain lääketieteellisesti perusteltu, vaan myös elettävä.
– Kun jaettu päätöksenteko onnistuu, potilas sitoutuu hoitoon paremmin. Se parantaa hoidon turvallisuutta ja sitä kautta myös hoidon vaikuttavuutta, Kuusisto summaa.
Ota kuunteluun Neuropodi
Uusi jakso jaetusta päätöksenteosta: Kuka päättää, miten pitkäaikaissairautta hoidetaan?
Milloin sairastava tulee aidosti kuulluksi hoitopäätöksissä – ja milloin ei? Tuoreessa Neuropodi-jaksossa Eeva ja Minerva kertovat omista kokemuksistaan MS-taudin ja harvinaisen Chiari-sairauden kanssa. Mukana myös asiantuntijat avaamassa, mitä jaettu päätöksenteko tarkoittaa käytännössä ja miksi hoito toimii paremmin, kun sairastavan näkökulma on mukana päätöksissä.
