Guillain-Barrén syndrooma – missä mennään
Guillain-Barrén syndrooman yksityiskohtainen mekanismi on vielä osittain selvittämättä, mutta immunologista syntymekanismia pidetään keskeisenä. Autoimmuuni-ilmiössä ihmisen puolustusmekanismit, jotka normaalisti torjuvat elimistöön tunkeutuvia vieraita aineita ja mikrobeja, kohdistuvatkin virheellisesti joitain elimistön omia kudoksia kohtaan.
GBS:ssä vaurio tapahtuu yleensä ääreishermon viejäuloketta ympäröivässä myeliinissä. Tällöin puhutaan demyelinoivasta akuutista neuropatiasta. Sairautta kutsutaan myös akuutiksi eli nopea-alkuiseksi tulehdukselliseksi monihermohalvaukseksi (acute polyneuritis, acute inflammatory polyneuropathy)
Noin puolella sairastuneista on ollut vatsa-suolikanavan tai ylähengitysteiden infektio-oireita ennen alaraajaoireiden kehittymistä. GBS:n synonyyminä käytetäänkin myös tulehduksen jälkeistä monihermotulehdusta (post-infective polyneuritis). GBS:n esiintyvyyden on havaittu kasvavan virustautien yhteydessä (esimerkiksi H1N1 influenssa ja Zika-virus).
GBS:ssä tyypilliset oireet ovat alaraajojen kärkiosista alkava heikkousoireisto, joka saattaa levitä käsittämään myös vartalon lihaksia sekä yläraajoja. Noin neljäsosalla sairastuneista tavataan hoidosta huolimatta myös hengityslihasten heikkoutta, jolloin he ovat väliaikaisesti kytkettynä hengityskoneeseen. Lisäksi voi esiintyä kasvojen lihasten ja nielun heikkoutta, sekä muita ns. aivohermojen oireita (esim. silmien lihasten heikkoutta). Tuntohermojen vaurion pohjalta esiintyy tunnon alenemaa, pistely- ja kipuoireita sekä puutuneisuutta. Tunto-oireet ovat pahimpia käsissä ja jalkaterissä.
Sairauden kulku on yleensä monofaasinen, eli GBS-sairaus ei uusiudu. Tyypillisesti oireet pahenevat asteittain ensimmäisten kahden viikon aikana. Taudinkulku on kuitenkin yksilöllistä ja voi vaihdella muutamista päivistä aina kuukausiin. Samoin sairastuneiden oirekuva vaihtelee paljon lieväoireisesta puutuneisuudesta aina neliraajahalvaukseen.
GBS:ssä pitää varautua nopeakulkuiseen tilanteeseen, joka käsittää myös hengityslihasten etenevää heikkoutta. Lieväoireista taudinkuvaa lukuun ottamatta hoito tapahtuu tarkassa sairaalaseurannassa. Suurimmalla osalla sairastuneista oireisto korjautuu lähes täysin, mutta n. 15–20 %:lle jää pysyvää lihasheikkoutta ja tarvetta liikkumisen apuvälineisiin.
Sairauden diagnosoinnissa tarvitaan kliinisen kuvan lisäksi lisätutkimuksia, kuten aivo-selkäydinnestenäyte, hermojen ja selän magneetti- ja ultraäänitutkimus sekä hermojen neurofysiologisia tutkimuksia, erityisesti ENMG:tä (hermo‑lihastoimintatutkimus). Sairastumisen ensimmäisinä päivinä GBS:lle tyypilliset löydökset eivät välttämättä ole kehittyneet. Tällöin esimerkiksi sairaudelle ominainen aivo-selkäydinnesteen kohonnut proteiinipitoisuus on havaittavissa vain noin puolella potilaista.
Vaikeakulkuisen GBS:n hoidossa käytetään suonensisäistä immunoglobuliinihoitoa (IVIg) tai plasmanvaihtoa. Näiden tiedetään olevan tehokkaita sairauksissa, joihin liittyy raajojen lihasheikkousoireita. Sitä vastoin tutkimuksellinen näytönaste terapian tehosta lieväoireisten tai ensimmäisille hoidoille tyystin reagoimattomien henkilöiden osalta jää vähäiseksi.
Heinäkuussa julkaistussa Neurology-lehden kansainvälisessä katsausartikkelissa analysoitiin yhteensä 1 288 GBS:ään sairastuneen henkilön hoidon tuloksia. Heistä lähes kaikille aloitettiin jokin immuuniterapia, yleensä IVIg (84 %:lle), riippumatta kliinisestä taudinkuvasta. Sairastuneista 32 % ei hyötynyt ensimmäisestä hoidosta, ja heistä reilu kolmannes sai uuden IVIg-hoidon tai plasmanvaihdon.
Sairauden kulun ennustamiseen ja oikeanlaisen hoidon suunnitteluun voidaankin käyttää tapauskohtaista mallintamista.
GBS vaikuttaa jakautuvan erityyppisiin oirekuviin. Sairauden kulun ennustamiseen ja oikeanlaisen hoidon suunnitteluun voidaankin käyttää tapauskohtaista mallintamista, jossa otetaan huomioon oireiden vaikeusaste ja kesto, sekä esimerkiksi seerumin albumiinipitoisuus (modified Erasmus GBS Outcome Score, mEGOS).
Tutkimustyötä tehdään aktiivisesti parempien biomarkkereiden löytämiseksi sekä standardoitujen hoitokäytäntöjen rakentamiseksi. Myös tulehdusta vaimentavien vasta-aineiden, esimerkiksi ekulitsumabin ja tutkimuslääke ANX005:n tehoa GBS:n lisälääkkeenä selvitellään.
Klassinen Guillain-Barrén syndrooma (GBS) on ääreishermojen sairaus, joka alkaa tyypillisesti nopeasti etenevänä alaraajojen heikkoutena. Lihasheikkousoireita voi edeltää alaraajojen tuntohäiriö- ja/tai kipuoireita. GBS on harvinaissairaus, jonka ilmaantuvuus vuodessa on 1−2 tapausta 100 000 henkilöä kohden. Valtaosa, noin 70 prosenttia sairastuneista, toipuu täydellisesti tai lähes täydellisesti. 20 prosentille jää merkittäviä jäännösoireita.
Tutkimuspaloissa kerrotaan harvinaisia neurologisia sairauksia koskevista tutkimuksista. Palstaa toimittaa neurologian erikoislääkäri, dosentti Mari Auranen.
Lähteet
- Doets AY, Jocbs BA, Doorn PA. Advances in management of Guillain-Barré syndrome. Curr Opin Neurol 2018; 31:541-550.
- Verboon C et al. Current treatment practice of Guillain-Barré syndrome. Neurology 2019; 93:e59-e76. doi:10.1212/WNL.0000000000007719.
