Mehiläisen pistoja ja 50 muuta konstia hoitaa MS-tautia
Lääkärit toimivat parhaan tietonsa ja vallitsevien käytäntöjen puitteissa. Kun hoitoa ei ole ollut tarjolla, on haluttu tarjota edes jotakin helpotusta etenevään sairauteen. 150 vuotta sitten MS-tautia hoidettiin Madeira-viinillä.
MS-taudin 150-vuotiseen historiaan mahtuu yli puolensataa kirjoihin ja kansiin päätynyttä hoitokeinoa ylipainehappihoidosta kehon lämpötilan nostoon. Kaikki ne ovat perustuneet johonkin – mikä aikansa parhaaseen lääketieteelliseen tietoon, mikä suoranaiseen vilppiin. Toiset ovat kestäneet aikaa ja kriittistä tarkastelua paremmin kuin toiset.
Aina on ollut sairauksia, joita ei kunnolla ymmärretä, ja joita ei kyetä tehokkaasti hoitamaan. Myös MS-tautia on oletettavasti ollut aina, vaikka se ensimmäisen kerran kuvattiin omaksi taudikseen noin 150 vuotta sitten. MS-taudin lääkehoito on huomattavasti tuoreempi asia. Taudin kulkuun vaikuttavia lääkkeitä on ollut markkinoilla vasta 25 vuotta.
Lääkärit toimivat parhaan tietonsa ja vallitsevien käytäntöjen puitteissa. Kun hoitoa ei ole ollut tarjolla, on haluttu tarjota edes jotakin helpotusta etenevään sairauteen. Ensimmäisiä raportoituja hoitosuosituksia MS-tautiin ovat pihvien syöminen ja Madeira-viinin juominen. Jos ei muuta, niin kyseisellä hoidolla sai ainakin itsensä paremmalle tuulelle.
Kuumehoitoon ja hammaslääkärille
MS-tautia hoidettiin aina 1940-luvulle asti neurosyfiliksen hoitoon tarkoitetuin metodein, sillä taudinkuvat olivat niin samankaltaiset. Näihin metodeihin lukeutuivat arsenikki, hopea ja kaliumjodidi sekä vuonna 1910 markkinoille tullut Salvarsan. Hoitovalikoimaan kuuluivat myös erilaiset kuumehoidot: MS-potilas istutettiin kuumaan laatikkoon tai häneen ruiskutettiin lavantautirokotetta, jotta kuume saatiin nousemaan. Ruumiinlämmön nousu aiheutti monissa voimattomuutta ja taudin oireiden voimistumista.
MS-potilas istutettiin kuumaan laatikkoon tai häneen ruiskutettiin lavantautirokotetta, jotta kuume saatiin nousemaan.
Nykytiedon valossa kuulostaa hurjalta, mutta erilaiset lämpöhoidot jatkuivat aina 1950-luvun puoliväliin asti. Yksi menetelmä oli lämmittää sairauden vahingoittamaa raajaa flanelliin käärittynä erillisen metallikuvun alla.
Amalgaamipaikkojen poistattaminen oli suosittua MS-potilaiden keskuudessa viime vuosisadan alkupuolella ja uudelleen vuosituhannen lopulla. Paikkojen sisältämä elohopea herättää ihmisissä huolta ja Suomessakin hammaspaikkoja käytiin vaihtamassa vilkkaasti. Neurologit eivät paikkojen vaihtamista suosittele. Amalgaamipaikkojen käyttöä on tutkittu paljon, eikä väitteille, että ne aiheuttaisivat hermoston tai munuaisten vaurioita tai vaikuttaisivat mielialaan, löydy tieteellistä näyttöä.
Myrkyllä ja taudilla MS-tautia vastaan
Yksi hyvin luonnonmukainen hoitokeino MS-tautiin on mehiläisen myrkky. Aihe on noussut esiin kansainvälisisissä lehdissä vielä 2010-luvulla. Mehiläisen myrkyllä hoitaminen, tai BVT (bee venom therapy) perustuu olettamukseen, että mehiläisen pistäessään erittämä myrkky helpottaa MS-tautiin liittyviä kipuja ja stimuloi elimistöä taistelemaan tautia vastaan.
Mehiläisen myrkyllä hoitaminen perustuu olettamukseen, että mehiläisen pistäessään erittämä myrkky helpottaa MS-tautiin liittyviä kipuja ja stimuloi elimistöä taistelemaan tautia vastaan.
Hoidossa altistutaan lukuisille elävän mehiläisen pistoksille pitkän ajan kuluessa. Menetelmän toimivuutta ei ole testattu luotettavissa, kontrolloiduissa tutkimuksissa. Kyseiseen hoitoon sisältyy myös paljon riskejä, eikä vähiten yliherkkyyyteen liittyen.
MS-tautia on hoidettu myös istuttamalla potilaaseen malaria – ajatuksena on ollut hoitaa yhtä sairautta toisella.
Ennen kuin ensimmäiset MS-lääkkeet saatiin käyttöön 90-luvun puolivälissä, tautia hoidettiin paljon ruokavaliolla, hivenaineilla ja vitamiineilla. Ruokavalion merkitys tunnustetaan edelleen ja esimerkiksi tärkeiden rasvahappojen ja D-vitamiinin riittävän saannin tärkeys tiedetään.
Onneksi nykyinenkään tietämys neurologisista sairauksista ei ole mikään sateenkaaren pää, vaan tieto ja ymmärrys sairauksista kasvaa koko ajan. Jokaisen hoidon toimivuus tulee myös aika ajoin arvioida uudelleen. Tämä jatkuva iterointi on lääketieteen ydin: uusi tutkimus haastaa vanhat tulokset ja tilalle tulee aiempaa tehokkaampia keinoja hoitaa meitä ihmisiä.
Lähteet:
- Institute of Medicine (US) Committee on Multiple Sclerosis: Current Status and Strategies for the Future; Joy JE, Johnston RB Jr., editors. Washington (DC): National Academies Press (US); 2001. doi: 10.17226/10031
- Murray, T. J. (2005) Multiple Sclerosis: The history of a disease. Demos Medical Publishing, New York, NY.
- Kustannus Oy Duodecim: terveyskirjasto.fi
CCSVI ja kaulalaskimoiden pallolaajennus
Italialainen verisuonikirurgi Paolo Zamboni esitteli yksitoista vuotta sitten teorian, jonka mukaan MS-tauti johtuu keskushermoston laskimovirtaushäiriöstä. Teorian mukaan heikon laskimovirtauksen vuoksi keskushermostoon kertyisi rautaa, joka aiheuttaisi MS-taudille ominaisen tulehduksen. Hoidoksi tarjottiin kaulalaskimoiden pallolaajennusta.
Zambonin ryhmän alustavat havainnot näyttivät lupaavia tuloksia. Teoria ja siihen liitetty hoito herätti suurta kiinnostusta ympäri maailman. Ennen kuin teoriaa tai hoidon vaikutuksia oli uskottavasti tutkittu, jopa useat kliinikot vaativat kaulalaskimoiden pallolaajennusta saataville MS-potilaiden hoitovalikoimaan julkisiin sairaaloihin. Hoidosta puhuttiin mullistavana.
Zambonin ryhmän alustavat havainnot näyttivät lupaavia tuloksia. Hoidosta puhuttiin mullistavana.
Tutkimusnäytön puuttuessa suuri osa sairaaloista kuitenkin kieltäytyi hoitamasta MS-potilaita tällä menetelmällä. Vastahakoisuus ruokki salaliittoteorioita, joiden mukaan lääketehtaat pyrkivät estämään tehokkaan lääkkeettömän hoidon käyttöönoton markkinoilla.
Suomessa ei ollut mahdollista saada pallolaajennushoitoa MS-tautiin, mutta joitakin henkilöitä hakeutui toimenpiteeseen ulkomaille, muun muassa Puolaan. Maailmanlaajuisesti kaulalaskimoiden pallolaajennus tehtiin tuhansille MS-potilaille.
Operaatiosta ilmeni myös haittavaikutuksia. Niistä ehkä tyypillisin oli laskimoiden ahtautuminen uudelleen vain muutaman kuukauden sisällä operaatiosta. Myös vakavia haittavaikutuksia esiintyi.
Sittemmin teoria on kumottu kahdessa eri tutkimuksessa. Näistä tuoreemmassa, vuonna 2017 julkistetussa tutkimuksessa tutkimusryhmää johti Zamboni itse. Tulokset osoittivat, ettei laskimoiden vapautus vähentänyt potilaiden pahenemisvaiheiden määrää tai näkynyt EDSS-toimintakykymittauksissa. Toisin sanoen toimenpiteellä ei ollut MS-taudin kulkuun mitään vaikutusta.
Rokote MS-tautiin
Nykyään tiedämme, että infektio voi MS-sairauden yhteydessä altistaa taudin puhkeamiselle, mutta se ei ole sairauden varsinainen syy. Ajatus MS-taudista tarttuvana tautina on kuitenkin elänyt sitkeästi. Ensimmäisenä teorian esitti ranskalainen neurologi Pierre Marie vuonna 1985. Hän kirjoitti havainneensa MS-taudin puhkeavan mitä erilaisempien tartuntatautien, kuten isorokon, koleran tai ruusun, yhteydessä. Marie päätteli, että MS-taudin aiheuttavat infektiosairaudet. Marien mukaan tästä seurasi, että MS-tautiin voidaan myös ennen pitkää kehittää rokote.
Marie päätteli, että MS-taudin aiheuttavat infektiosairaudet, mistä seurasi, että MS-tautiin voidaan kehittää rokote.
Seuraavina vuosikymmeninä MS-taudin aiheuttajaa etsittiin kiivaasti. Kaikki edistysaskeleet tartuntatautien, kuten keuhkokuumeen, tuberkuloosin ja koleran hoidossa, hyödynnettiin.
1911 englantilaislääkäri Farquhar Buzzard esitti, että MS-taudin syynä olisi spirokeetta-bakteeri. Tätä seurasivat eri tutkijoiden raportit MS-taudin siirtämisestä ihmisestä eläimiin spirokeetta-bakteerin avulla. Spirokeettaa löytyi MS-tautia sairastavien selkäydinnesteestä sekä ruumiinavauksissa.
Tiedeyhteisö ei suinkaan ollut asiasta yksimielinen, sillä kaikki tutkijat eivät onnistuneet toistamaan MS-taudin siirtoa ihmisestä eläimeen. Spirokeettaa ei myöskään onnistuttu viljelemään. Kasvavasta kritiikistä huolimatta osa neurologeista jatkoi spirokeettateorian tutkimista aina 1950-luvulle asti.
MS-taudin aiheuttajaksi on epäilty myös virusta. Vuonna 1930 Kathleen Chevassut raportoi löytäneensä MS-mikrobin, joka hänen tutkimuksissaan löytyi lähes kaikilta (93 %) MS-tautia sairastavilta, mutta ei keneltäkään terveeltä. Hänen tuloksensa julkaistiin arvostetussa The Lancet -tiedelehdessä.
Chevassut’n ohjaaja, arvostettua neurologi Sir James Purves-Stewart kehitti tulosten pohjalta rokoteohjelman. Rokottaminen käynnistyi 1930.
Chevassut’n tulokset osoitettiin vääriksi jo seuraavana vuonna. Siitä huolimatta Purves-Stewart jatkoi MS-potilaiden rokottamista yksityisklinikallaan vuoteen 1935 asti. Kaikkiaan 550 MS-potilasta sai rokotteen.
