Mieluummin apua kuin neuvoja – elämää essentiaalisen vapinan kanssa

Eveliina Ojala, 48, sairastaa essentiaalista vapinaa. Vapina on kulkenut mukana lapsuudesta asti, mutta diagnoosin hän sai vasta nelikymppisenä.

Eveliina Ojala istuu Laukaan lukion aulatiloissa. Taustalla opiskelijat viettävät välituntia pöytätennistä pelaten ja opiskellen.
Opo-Eveliina nauttii nuorten kanssa työskentelystä. KUVA: Petri Blomqvist

Eveliina Ojala on vapissut aina. 

– Muistan, kuinka pikkutyttönä istuin mummoni vieressä tämän ommellessa. Hän pyysi minut syliinsä auttamaan langan vaihtamisessa ompelukoneeseen ja sanoi, että tehdään tämä yhdessä; sinulla on tarkat silmät, ja mummolla vakaat kädet.

Koulussa opettajat kiinnittivät vapinaan huomiota, ja kommentit olivat joskus asiattomia tokaisuja. 

– Kirjoittaessani vastausta taululle kemian opettaja tokaisi, että sinähän kirjoitat kuin vanha mummo, Eveliina muistelee.

Nuori Eveliina ihmetteli, miksi opettaja tarttui siihen eikä hänen kemian osaamiseensa, eivätkä opettajan sanat jättäneet jälkiä tytön jo silloin vahvaan itsetuntoon. 

Musiikinopettajan sanat Eveliina muistaa lämpiminä. Soittokokeessa Eveliinan kädet tärisivät niin pahasti, ettei soitosta ollut tulla mitään. Opettaja rohkaisi sanomalla, että huomaa kyllä tytön osaavan soittaa, kädet vaan näyttävän nyt tärisevän.

Kysymyksiä ja vääriä vastauksia

Eveliina tunsi vuosia, ettei kaikki ole kunnossa. Ensimmäisen kerran hän haki apua tilanteeseen ollessaan yliopisto-opiskelija. Toivo avun saamisesta ehti jo pilkahtaa, kun lääkäri oli varmana todennut, että hommahan on ihan selvä, hän kyllä tietää, mitä tarvitaan: beetasalpaajaa! Jännitystilojen hoitoon tarkoitettu valmiste ei auttanut Eveliinaa, koska kyse ei ollut jännittämisestä.

Luulin, etten voi olla opettaja, kun käteni vapisevat.

Eveliina opiskeli kasvatuspsykologiaa ja valmistui maisteriksi, mutta vapinan häpeäminen vaikutti tulevaisuudensuunnitelmiin niin, että hän jätti suorittamatta opettajan tutkintoon vaadittavat pedagogiset opinnot nykyään hassulta tuntuvan uskomuksensa takia.

– Luulin, etten voi olla opettaja, kun käteni vapisevat, Eveliina sanoo.

Kolmekymppisenä hän sisuuntui ja haki opintoihin uudelleen, pääsi sisään ja suoritti ne. Eveliina ei halunnut enää peitellä ominaisuuttaan, eikä ole sitä sen koommin tehnyt.

Opinto-ohjaaja Eveliina Ojala istuu työpaikkansa Laukaan lukion aulassa puisilla istuskeluportailla. Opiskelijoita kulkee hänen ohitseen ja istuu hänen takanaan.
Eveliina ehti tehdä monipuolisen työuran liike-elämässä, ennen kuin päätti palata nuoruuden haaveammattinsa pariin. Hän suoritti loppuun opettajan opintonsa ja nauttii nyt työstään opinto-ohjaajana Laukaan lukiossa. KUVA: Petri Blomqvist

Ilon kyyneleitä

Nelikymppisenä Eveliina päätti yrittää vielä kerran selvittää, mistä vapina johtuu.

Kyyneleet valuivat koko kotimatkan ajan. Lääkärin sanat olivat murtaneet padot. Hän oli nähnyt Eveliinan, osannut antaa oireille selityksen ja nimen.

– Kun hän oli katsellut, miten työlästä kengännauhojen sitomiseni oli ollut, hän oli ollut varma, että sairastan essentiaalista vapinaa.

Lääkäri teki vielä lähetteen magneettikuvaukseen ja neurologille, joka vahvistikin diagnoosin vuorenvarmaksi. Enää ei tarvinnut miettiä, mistä oli kysymys. 

– Neurologi kertoi tavanneensa uransa aikana tuhat essentiaalisesta vapinasta kärsivää ihmistä, ja hänen mielestään minä kuuluin niistä viidenkymmenen vaikeimman tapauksen joukkoon, Eveliina kertoo.

Helpotus oli valtava. Eveliinan teki mieli kertoa kaikille vastaantulijoille, että kaikki oli hyvin, vihdoinkin hän tiesi, mikä oli ollut huonosti!

TikTokia ja muuta tukea

Eveliina nauttii työstään ja elämästään. Hän on lukiossa opinto-ohjaajana. Nuoret suhtautuvat opettajansa ominaisuuteen ymmärtäväisesti. Sairaus on opettanut hänelle itselleenkin ymmärrystä itseä ja muita kohtaan. Hän pitää kykyään kohdata nuoret vahvuutenaan.

– Koskaan en patistele ketään ottamaan itseään niskasta kiinni ja olemaan jännittämättä.

Eveliina Ojala istuu työpöytänsä ääressä. Hänen vieressään pöydän ääreen kumartuneena on lukion opiskelija Alex Nieminen. Yhdessä he katsovat tietokoneen näytöltä jotakin.
Toisen vuosikurssin opiskelija Alex Nieminen käy läpi suunnitelmiaan opo-Eveliinan kanssa. KUVA: Petri Blomqvist

Opettajan työssään Eveliina on esillä ja ihmisten edessä. Se ei jännitä rauhallista ja selkeää esiintyjää, joka on sinut itsensä ja sairautensa kanssa. Tilaisuuden alkajaiseksi voi kertoa, miksi ääni värisee ja kädet tärisevät tai miksi nojaa tukevasti pöytään.  

Eveliina on kertonut sairaudesta avoimesti paitsi työkavereille, myös tuhansille tuntemattomille. Hänellä on Instagramissa tili nimeltä Oveliinaa, ja samalla nimellä hän on myös nuorten suosimassa TikTokissa.

Eveliina on käynyt vertaistukijakoulutuksen (neuroliitto.fi), ja haluaa olla tukena muille sairastaville.

– Aikatauluhaasteiden vuoksi olen kokenut, että videoiden teko someen on minulle paras tapa siihen, Eveliina iloitsee.

Instagram-videoilla hän juttelee sairaudesta, esittelee arkipäivän tilanteita, joita vapina vaikeuttaa, ja joissa apua voi rohkeasti tarjota. Hän on oppinut pyytämään apua ja ottamaan sitä vastaan.

– Aina saa kysyä, voiko auttaa. Yleensä voi.

Somen kautta on syntynyt yhteyksiä, joissa toisen tukeminen ja yhteinen ymmärrys ovat tuoneet merkitystä elämään. Tärkeitä kohtaamisia on syntynyt myös yhdistys- ja kokemustoiminnan kautta, ja siellä kohtalotovereita saa tavata kasvotusten. Myös Rotary-toiminnassa mukana oleminen, vieläpä klubin ainoana naisena, on esimerkki uskaltamisesta ulos sairauden piilosta. Moni essentiaalista vapinaa sairastava häpeää itseään ja jää neljän seinän sisään. 

– Sitä, mikä ei ole omassa kontrollissa, ei tarvitse hävetä, Eveliina kannustaa.

Kuntoilua ja kuntoutusta

Vapaa-ajallaan Eveliina laulaisi, jos ääni ei värisisi. Lapsena aloitettu pianonsoitto on pitänyt lopettaa, sillä se olisi jo mahdotonta. Musiikkiharrastuksen sijaan hän toteuttaa itseään kuntosalilla. Hän on huomannut lihaskunnon auttavan myös sairauden kanssa.

– Uskon, että kehon kontrolli auttaa hallitsemaan myös hienomotoriikkaa.

Heti treenin jälkeen olo voi vaikeutua, mutta pitkässä juoksussa oireet helpottavat. Kaikille lihaskuntotreeni ei sovi, ja onkin tärkeää oppia kuuntelemaan omaa kehoaan.

Tärkein kuntoutusväline Eveliinalle on erityisvalmisteinen, tekoälyn avulla toimiva pallo. Se värähtelee samalla taajuudella kuin hänen kehonsa ja luo ”vastatärinän”, joka rauhoittaa vapinaa. VILIMball-niminen pallo kehitettiin alun perin Parkinson-potilaiden avuksi. Eveliina pitelee tekoälypalloa käsissään aamupalaverin ajan ja toisen kerran illalla kotona, ja huomaa helpottavan vaikutuksen kestän nelisen tuntia.

Eveliina Ojala seisoo Laukaan lukion ulkopuolella, taustalla on lukiorakennuksen seinä, jossa lukee metallikirjaimin Laukaan lukio.
KUVA: Petri Blomqvist

Sen lisäksi, että Eveliina on koulutettu kokemustoimija, hän on mukana myös Essentiaalinen vapina ry:n hallituksessa. Hallitustyössä jaetaan myös kokemuksia ja voidaan nauraa huvittaville sattumuksille, joita vapinaan joskus liittyy.

– Onhan se aika koomista, kun ollaan yhdessä syömässä. Ruokaa voi olla pöydän ympärillä enemmän kuin on osunut haarukasta suuhun!

Sille, mikä ei ole omassa kontrollissa, saa joskus holtittomasti nauraa.


Lue myös: Neuro-HIFU-yhteistyö syvenee Pohjoismaissa

Lue myös: Tekoälyohjattu hermostimulaatio essentiaalisen vapinan hoidossa

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos Suomen MS-säätiö

Mainos päättyy

Tule mukaan neuroyhteisöön

Neuroliittoon kuuluu 26 jäsenyhdistystä, joissa on jäseninä n. 10 000 MS-tautia, neurologista harvinaissairautta tai essentiaalista vapinaa sairastavaa läheisineen. Yhdistykset tarjoavat asiantuntemusta ja vertaistukea sekä erilaisia vapaa-ajan aktiviteetteja sairastuneille ja heidän läheisilleen. Jäseneksi voivat liittyä sairastuneet, läheiset tai muutoin toimintaa kannattavat ihmiset ja yhteisöt. Yhdessä muodostamme neuroyhteisön.

Liity jäseneksi